Istumisen kanssa on käyty taistelua. Romppu on päättänyt, että istuu kerran ja sen jälkeen ei enää... Ja tässä vähän listaa, mitä sille asialle on tehty:
- treeneissä helpotetut istumiset vain vieressä tai ei ollenkaan
- kotona leikitty lelulla niin, että lelu lentää kun persus on maassa - jos persus ei mene maahan, lelu ei lennä, vaan emäntä alkaa puuhaamaan jotain muuta
- istumisia lenkeilläkin ja superpalkka heti kun pylly osuu maahan
Olen tässä päätellyt, että istumattomuus liittyy jotenkin vireeseen ja ylivirittymiseen ennen radalle menoa. Joku oli ohjeistanut tuttuani olemaan riehuttamatta koiraa ennen agilitytreeneihin menoa, ja tajusin, että olen tehnyt saman virheen. Lilliä kun pitää aina vähän innostaa ja riehuttaa ennen treeniä, niin Rompulle se ei sitten sovi ollenkaan. Tänään epiksissä puhuin rauhoittavasti, eikä leikitty lelulla hulluna ennen treenejä. Pylly meni maahan lähdössä - lähetin mun vierestä. Tästä sitten pikkuhiljaa eteenpäin. En vaan saa hetsata Romppua ihan hulluille kierroksille ennen treenejä, kun ei se sellaista tarvitse. Irtoaa kyllä taatusti.
Kennelpäivillä treeni meni ihan kökösti. Sain kyllä hyvät vinkit takaaleikkaukseen, jota tulen todella tarvitsemaan - ja tajusin, etten osaa tekniikoita, ja niitä olisi syytä harjoitella. Romppu taitaa hakea esteitä enemmän kuin tulla mun ohjauksiin... Joten kieputteluja ois syytä harrastaa jo nyt, eikä vaan posottaa suoria ratoja. Kennelpäivillä Rommista pidettiin monta kertaa kiinni (kun ei pysy lähdössä) ja luulen, että se otti kiinnipidosta niin paljon painetta, että posotti sen takia vaan suoraan - sillä emme olleet kennelpäivillä mielestäni tasollamme. Lisäksi olin itse ihan puoli paniikissa niistä treeneistä. En vaan kestä, että siellä on ihmisiä katsomassa, joilta olemme saaneet osaksemme aika rankkaa kritiikkiä. Se vaikuttaa mun suoritukseen, vaikka ei saisi vaikuttaa. Onneksi tänään epiksissä pystyin menemään radalle "nää on vaan treenit" -mielentilassa. Niin mun pitäs mennä aina kaikkialle. Kokeilemaan, treenaamaan.
Edistystä epiksissä on mielestäni myös se, että eka rata meni paremmin kuin toinen. Tyypillistä kun on ollut sössiä aina se eka rata. Nyt ei tullut ekalla radalla yhtään ohjausvirhettä. Olin vaan niin niin paljon myöhässä, enkä siksi ohjaamassa siellä missä piti. Pyörimisistä tuli virheitä. Toka radalla yksi väärä putki, mutta mulla ei tainnut olla ohjausta hypylle lainkaan siinä kohtaan, joten itseäni saan kiittää.
Miten jatketaan tästä:
- istumistreeniä, paljon ja kaikkialla
- luopumistreeniä syytä myös harrastaa, sillä lähtö = luopumistreeni (koira luopuu siitä, että haluaisi höökiä jo radalle)
- oma mielentila kuntoon, ei stressiä, vaan "nää on vaan treenit", aina
- ei riehutusta ennen rataa, vaan ylirauhallisena rauhoitellen treenaamaan
