Miten meni noin omasta mielestä?
Lilli treenasi rally-tokoa ja hömppäili agilitykentällä Rommin treenien jälkeen. Rommi treenasi agilityä, aloitti rally-tokokurssilla, jatkoi pelastuskoirailua - hakua metsässä ja rullatreeniä - ja pääsi kokeilemaan mejääkin, joka on ihan Rommin laji ja sitä pitäisi tarjota sille useamminkin.
Lilli ja rally
Lillille ei saatu useammista kisoista huolimatta sitä tulosta rallyn VOI-luokasta. Treenit sujuu hyvin, mutta kisoissa emäntä jännittää ja koira reagoi siihen. Emännän pitäisi lakata jännittämästä, sillä emäntä pilaa koiran suorituksen kisoissa. Helpommin sanottu kuin tehty. Kisoissa on ollut kyllä osittaisia onnistumisiakin, mm. käytösruutu on onnistunut kisoissa ilman asennon vaihtoa. Alettiin treenaamaan pidempää aikaa kuin 2 min ja se on ollut avain saada kisasuorituskin sujumaan (joka on oikeasti aina pidempi kuin se 2 min, josta aikaa mitataan). Nyt ollaan kisatauolla ja katsotaan, koska taas seuraaviin kisoihin... Omalle jännittämiselle pitäisi oikeasti tehdä jotain.
Lilli ja agility
Iloista hömpsäämistä on ollut. Lilli nauttii, kun pääsee tekemään. Sen tekeminen on ihan erilaista kuin Rommin. Lilli pohtii, harkitsee ja tekemisen jälkeen selvästi mietiskelee. Kun se on saanut palkkapallonsa, se käy vielä selvästi ajattelemassa, mitä teki - käy tuijottelemassa tekemiään esteitä tai tekee ne palkka suussa vielä kerran. Vaikka Lillillä ei tässä lajissa olekaan tulostavoitteita, tehtiin Lillin kanssa epävirallisia tuloksiakin. Oman firman seuramestaruuskisoista medi mölli 2. palkinto JA veteraanikoira 3. palkinto. Nyt vaan sitten pitää pohtia, voiko veteraanikoiran kanssa aloittaa agilityn... Hömppäämällä mennään. Verkkokepeillä on treenattu joululomalla pariin otteeseen. Muut esteet Lillillä alkaa ollakin jo mitenkuten kasassa, mutta kepit pitää oppia menemään. Kontakteja en taida opettaakaan, hidastetaan sitten vaan. Lillin kanssa mennään agilityä ihan puhtaasta menemisen ilosta.
Lilli ja arkielo
Lillin kanssa arkielämä on helppoa. Tapansa mukaan hän haukkuu herkästi näkemilleen liikkuville asioille, se on oikeastaan ainut Lillin pahe. Ja hän tosiaan vaan haukkuu. Hän myös tottelee emäntää, jos emäntä jotain sanoo. Lillin kanssa on helppoa. Lillin kanssa voisi pysähdellä lenkillä rapsuteltavaksi - Rommin kanssa ei voi. Lilli on saanut kotihiekkatiellään tänä vuonna kehut: "Onpa hyvin koulutettu koira!" Kummasti emännän koulutustaidot sitten heittävätkin toiseen laitaan, kun Rommin kanssa liikutaan... mutta näillä mennään. Lillin mielestä kaikki vieraat ovat potentiaalisia pallonheittäjiä. Palloa onkin heitelty ahkeraan - huolimatta siitä, että tennarit ovat kyllä selvästi kuluttaneet Lillin hampaita. Hammasremppaa lukuunottamatta on oltu terveenä ja Lilli on ollut nyt ensimmäisenä veteraanivuonnaan selvästi elämänsä kunnossa. Hän on alkanut loikkia metsälenkeillä alas kallioilta (joskus odotti vaan, että emäntä nostaa pahoista paikoista). Emäntää joskus jo vähän hirvittää, mimmoista menoa mammakoira menee... Vanhuus jo tavallaan vähän näkyykin, harrastuksista Lilli väsyy ja nukkuu niiden jälkeen kuorsaten. Puuhailupäivän jälkeen mammakoira on ihan tyytyväinen lepopäivästä. Joka päivä ei tarvii mennä sata lasissa. Saaressa asuminen on Lillin mielestä ihan ykkösjuttu, koska Lilli rakastaa uimista. Kesä - ja kevät ja syksykin - menee tytöillä uiden.
Rommi ja rally
Luit oikein, Rommi on aloittanut rally-tokokurssilla! Vois kuvitella, että rallaaminen on Rommin laji, mutta kun siinä pitäisi myös keskittyä... Keskittyminen ja odottaminen eivät ole yhtään Rommin laji. Totta puhuen, rally-toko on tehnyt Rommille tosi hyvää. Jo parin rally-tokotreenikerran jälkeen loppui emännän näykkiminen agilitykentällä, kun siirrytään paikasta toiseen (esim. sen jälkeen kun emäntä on mokannut ja otetaan jotain kohtaa uudestaan, on Rommilta tullut näykkäämispalautetta aiemmin välittömästi). Rommi on tajunnut, että emännän vierellä voi kulkea ihan nätistikin. Vaikka älämölö ja mökä on rallykurssilla edelleen usein aikamoista, on Rommi oppinut edes vähän keskittymään ja edes välillä tekemään töitä ilman jatkuvaa ääntelyä. Rallytokokurssin tulos näkyy ehkä eniten siinä, että alkoi aglitykentän laidalla tarjoamaan itse odottamista hiljaa (ilman karjumista). Muutenkin saattaa tarjota "tekemiseksi" rauhoittumista, mikä on jokseenkin ennen kuulumatonta. Toisaalta esim. Rommin peruutus sai rally-tokokurssilla lisänimen "roskisauto", koska peruuttaessa on vaan ihan pakko äännellä! Yleensä kaverin eka rata menee häsläykseksi. Vimpalla radalla jaksaa sitten jo keskittyä ja mennä ihan hiljaankin. Rally-tokossa Lillin ja Rommin erilaisuus näkyy räikeimmin. Lilliä pitää innostaa ja kannustaa - Rommia ei saa yhtään innostaa tai kannustaa, se lähtee muuten lentoon. Lilli helposti jättäytyy ja matelee - Rommi edistää, kiihtyy ja nostaa kierroksia pienestäkin. Rommi on myös todella terävä. Saattaa yrittää hetkessä vetää kentän laidalla olevia koiria pataan. Lilli taas jännittää muita koiria niin, että joskus jopa piiloutuu emännän taakse, kun toinen koira on radalla. Lilli saattaa radalla liikkeen aikana väistää reunalla olevaa koiraa varmuuden vuoksi, jolloin liike menee sen takia mönkään. Rommi lukee rally-tokossakin emännän ohjausta piirun tarkkaan, etenkin rintamalinjaa. Se ei saa olla vähääkään vinossa, muuten koira on vinossa emännän takana taikka edellä. Lilli ei moisista välitä, mutta Rommi lukee ja korjaa asentonsa ihan sadasosasekunneissa. Agissa aika ihana ominaisuus, mutta rallyssä pitää kuulkaas keskittyä, että kulkee itse koko ajan suorassa. Rommi on kyllä tosi liikkis, kun se on vaan ihan superinnoissaan kaikesta mitä tehdään. Tavallaan sillä on maailman paras asenne, kun se on rally-tokostakin niin fiiliksissä, ettei meinaa millään pöksyissään pysyä, kun ollaan treenihallille menossa. Rommin kanssa on siis kiitollista treenata mitä vaan. Sille käy kaikki. Asenteella!
Rommi ja tottis
Tätä on päästy tekemään ihan liian vähän. Tottis oli keväällä jonkin muun kurssin kanssa samaan aikaan... Syksyllä kentälle päästiin pari kertaa. Ne muutamatkin kerrat tekivät hyvää, joten tähän pitäisi kyllä panostaa. Raisio on meistä vähän kaukana, joten fiksu ehkä etsisi treenimahdollisuuksia lähempää.
Rommi ja agility
TA-ryhmässä treenaaminen on ollut meidän kehitykselle kuin lottovoitto. Juuri sopivan tasoista treeniä meille, niin että kehittymistä tapahtuu ja joutuu pinnistelemään, mutta ei ole ylivoimaista. Lähdössä istuminen ei onnistu edelleenkään, kun koira on kierroksilla ja haluaa radalle. On kierretty tämä nyt niin, että Rommi jää seisomaan. Pönöttäminen on helpompaa kuin istuminen. Pientä hiipimisongelmaa tosin esiintyy... mutta suuren suuri tavoite täyttyi ja päästiin juhannuksena aloittamaan kisaaminen! Evelle iso kiitos kaikesta kontaktien ja keppien kanssa tehdystä työstä ja neuvoista. Kisoissa se näkyy. Etenkin koiran pysäyttäminen kontakteille on ollut hitaalle emännälle korvaamaton asia... mutta ehkäpä tässä uuden vuoden lupauksena pitäisi luvata nostaa omaa kuntoa ja ottaa taas juoksutreenit tavaksi. Koutsi on todennut moneen otteeseen, ettei tässä nyt auta mikään muu, kuin se, että ohjaajan pitäisi juosta lujempaa. Tulostavoitteita agilityyn ei ollut, mutta Rommipa keräsi vuoden viimeisistä kisoista sitten niitäkin.
Hattutemppu 12.12.2015
A agilityrata (tuom. Anders Virtanen), medi1, RV 0, aika -9,33 -> 2.sija, LUVA
(B agilityrata (tuom. Anne Viitanen), medi1 HYL)
C hyppyrata (tuom. Anders Virtanen), medi1, RV 0, aika -11,60 -> 3.sija, LUVA
D agilityrata (tuom. Anne Viitanen) medi1, RV 0, aika -10,57 -> 2.sija, SERT
Rommi ja pelastuskoiratoiminta
Treenit sisälsivät lähinnä rulla(ilmaisu)treeniä, joka siirrettiin pikkuhiljaa polulta metsän puolelle. Satunnaisesti Rommi pääsi myös oikeasti etsimäänkin suorapalkalla ilman rullaa. Rulla vaatii vielä paljon työtä, mutta eteni kivasti. Otettiin talveksi 2015-2016 pelastuskoiratoiminnasta ensimmäistä kertaa tauko, eli ei otettu yhtään ryhmäpaikkaa uudessa ryhmäjaossa. Joskus on treenattu kahdellakin ryhmäpaikalla. Tauko pelastuskoiratoiminnasta näkyi siinä, että jaksoin kahdet agilitytreenit viikossa, ja on edetty agilityssä huimasti. Saatiin myös ensimmäiset kisatulokset agilitystä nyt kun pelastuskoirailu on tauolla. Emännän sydäntä kyllä välillä viiltää, kun Rommi itkee hakukamppeidensa taikka rullien perään eteisessä... että kyllä hän näihinkin treeneihin kovasti edelleen haluaisi. Agility taitaa olla sitten kuitenkin meidän ykköslaji, ainakin tällä hetkellä. Ja yhteen lajiin panostaminen kannattaa. Pelastuskoirailu vaatii ihan hirmuisasti aikaa - ja sekin vaatisi ne kahdet treenit viikossa, jotta homma etenee. Luultavasti palaamme tämänkin lajin pariin vielä, mutta nyt väliaikaisesti tauolla. Jälkeä on tehty molemmille tytöille hävettävän vähän. Skarppaamisen paikka! Sitä kun voi treeniä itsekseenkin - vaikka Rommille kyllä ehdottomasti vieraiden tekemiä jälkiä kaipailtaisi. Rommi oli mukana myös erillisellä pelastusjälkikurssilla, ja kyllä siitä jälkikoirankin saa, vaikka ensisijaisesti ilmavainuinen onkin. Esineistä ottaa helposti ilmavainua ja se sotkee jäljestämisen tarkkuutta helposti ennen esinettä - ehdottomasti siis jälkitreeniä myötätuuleen vielä tässä vaiheessa. Rommille haku on kyllä ominaisempaa kuin ihmisjälki.
Rommi ja mejä
Rommi pääsi kokeilemaan myös mejää, ja se on ihan Rommin laji. Jälki siis yhtäkkiä onkin TODELLA kiinnostava, jos siinä on verta. Rommilla on metsästykoirageenejä. Lillis on enempi paimenkoiratyyppinen ja sitä häiritsee, jos jäljellä on verta. Lilli jäljestää verijälkeä sivusta, eikä se oo Lillin juttu. Mutta Rommin juttu tämä on. Voisi siis ottaa vuodelle 2016 tavoitteeksi, että Rommi pääsee tätäkin lajia treenaamaan vielä uudestaan. Ainut haaste meillä on se, että loppupalkkana olevan koiven Rommi söisi, eikä sitä saisi palastella...
Rommi ja arki
Terävyys tuo Rommin arkeen haastetta. Rommi mielellään vahtii omaa pihaa ja autoa. Ja kun hän vahtii, hän vahtii asenteella ja tosissaan. Kenelläkään ei ole hänen alueelleen mitään asiaa. Rivimökin pihassa on treenattu ahkerasti naapureiden katselemista, niin että naapurin vilkaisusta (ilman mitään ääniefektejä) saa aina palkkaa. Positiivinen vahvistaminen toimii. Joskus Rommin kanssa kulkeminen on ihan helppoa, ja lähinaapurit ovatkin Rommin mielestä jo ihan jees (niin että ohi voidaan kulkea ilman älämölöä). Mutta jos kotitiellä kulkeekin joku vieraampi pappa, niin Rommi nostaa kyllä metelin. Muuten kaupunkiasumista rakastava koira on sopeutunut ihmeen hyvin maalle. Rommi tykkäisi kipittää rappusia ja tavallaan sen sosiaalistamiseksi jatkuva ihmisvilinän näkeminen olisi hyvästä. Lillis taas nautii maaseudun rauhasta. Liukkaat portaat eivät ole Lillin lempparijuttuja, vaikka hän niitä kyllä käskystä kiltisti kulkeekin. Enemmän pitäisi etenkin tuon mustan otuksen kanssa näyttää naamaansa kaupungilla, nyt kun asutaan selvästi maaseudulla, jossa enimmäkseen ei tapahdu mitään. Täällä sielu lepää. Alkuvuosi olikin ainaista ajoa koiraharrastusten (Rommin lähinnä) perässä sinne ja tänne. Loppuvuodesta tuli oikeastaan pakosta jakso, jolloin oli rauhoituttava ja levättävä. Silloin tajusin, että aikaa pitää järjestää ihan kotoiluunkin. Vapaapäiviä on oltava. Rommi on kasvanut. Se kestää jo toimeettomuuttakin. Sen kanssa ei tarvitse juosta ihan joka päivä. Joskus se oikeasti meni pitkin seiniä, jos oli yksikin päivä ilman treenejä. Heitteli puruluita pitkin seiniä ja karjui. Nyt on sekin ihme nähty, että Rommi lepää. Rommi, kohta 5 v. on vihdoin aikuinen. Fiksua siitä tuskin koskaan tulee, ainainen riiviö se on. Harrastusten osalta olen loppuvuodesta tajunnut, että vähemmän on enemmän - mutta kun mistään en malttaisi karsia...
(Tavoitteet vuodelle 2016 lisättäkööt myöhemmin.)











